Kino Ylläs – Elokuvia taivasalla 2021 on täysin pihalla!

Kino Ylläs – Elokuvia taivasalla työryhmä kiittää yhteistyökumppaneita, vapaaehtoisia, Riittaa ja Hannua, eikä yhtään vähemmän kaikkia teitä, jotka tulitte kokemaan elokuvaelämyksiä taivasalla syyskuun aikana.

Ilman haasteita ei tänäkään vuonna selvitty, mutta haasteethan on tehty voitettaviksi. Milloin elokuvia haettiin Pellosta, tai oli yhteysongelmia serveriin..yms. Ehkä tämän vuoden suurin koetus oli tapahtuman viimeisellä viikolla, kun torstaina odotti Ihmisen Ringillä epäuskottava näky. Myrsky oli repinyt kankaan kolmeen osaan.. Ei siinä, onneksi apuvoimia löytyi todella lyhyellä varoitusajalla ja kangas saatiin kursittua kokoon ja hilattua takaisin telineelle. Valmista tuli kolme minuuttia ennen perjantai-illan ensimmäistä näytöstä.

Loppuhuipennuksena sunnuntain päätöselokuva Hytti nro 6 sai maagisen tunnelmavalaistuksen pilvien takaa paljastuvasta kuusta.

Kohti ensi vuotta ja vielä ennen sitä lokakuun eka viikonloppuna Kino Ylläs järjestää James Bond -viikonlopun Ihmisen Ringissä.

Nähdään kylillä ja poluilla!


Elokuvakerho Napapiirin Sankarit ry esittää elokuvia ympäri vuoden Kino Kellokkaassa (Luontokeskus Kellokas).
Kino Kellokkaan ohjelmiston löydät tästä linkistä.

Tervetuloa elokuviin!  

Print Friendly, PDF & Email