Projekti Rockin´High

Projekti Rockin´ High

Kellokas to 31.8.2107 kello 17. Paikalla muoniosta lähtöisin oleva ohjaaja Matleena Saarensalmi-Hintikka.

ILMAISNÄYTÖS. 
Elokuva sai hyvät arvostelut mm. Helsingin Sanomissa, jossa se tituleerattiin ”suomalaisten musiikkidokumenttien ehdottomaan eliittiin”. Kuitenkaan tämä ei ole mitenkään perinteinen musiikkidokumentti vaan tarina unelmasta ja sen totetuttamisesta. Elokuva sai viime syksynä ensi-iltansa ”Rakkautta&Anarkiaa” festareilla ja kansainvälisen ensi-iltansa toukokuussa Trenton Filmifestivaaleilla Italiassa. Nyt se on kutusuttu toistamiseen Italiaan sekä Bulgariaan ja on esillä Japanissa.

Dokumenttielokuva hevibändin ideasta soittaa maailman korkein rokkikeikka Mount Everestillä. Ancara on tehnyt useita levyjä, mutta ei ole breikannut suuren yleisön tietoisuuteen. Bändin perustaja-solisti Sammy ja kitaristi Gary uskovat, että keikan myötä bändin musiikki tulee tunnetuksi, ja keikka pääsee Guinnessin ennätystenkirjaan. Tarkoituksena on rahoittaa Nepalin matka, vaellus ja keikkajärjestelyt sponsoreiden tuella. Mutta löytyykö niitä? Onko haaveilulla ja rokkaamisella parasta ennen -päiväys? Ja ”Miksi, vittu, mikään ei onnistu?”

Tässä traileri: Projekti Rockin´ High

Ohjaaja: Matleena Saarensalmi-Hintikka
Käsikirjoittajat: Matleena Saarensalmi-Hintikka ja Laura Okko
Leikkaaja: Laura Okko
Apulaisleikkaaja: Jukka Karjalainen
Kuvaajat: Toni Pasanen, Pasi Rytkönen ja Konsta Sohlberg
Äänittäjät: Antti Haikonen, Rauno Mynttinen, Mika Yli-Pekka, Henry Kahlman, Jukka Hiltunen ja Sauli Jouttijärvi
Äänisuunnittelu: Antti Haikonen
Graafikko: Sami Ala-Puranen Musiikki: Ancara ja Toni Hintikka
Värimäärittely: Timo Luomanen/ Post Control
Kääntäjä: Anna-Maija Ihander/Pretext oy
Tuotantopäällikkö: Outi Limnell
Tuottaja: Liisa Akimof
Tuotantoyhtiö: Production House oy Finland
Yhteistyössä: Musiikin edistämissäätiö Avek Yle

Kesto: 70 min
DCP with English subtitles Stereo mix

Print Friendly, PDF & Email